Titicaca -järvi sijaitsee korkealla Andien vuoristossa Bolivian ja Perun rajalla. Se on Etelä-Amerikan suurin järvi ja lisäksi maailman korkeimmalla sijaitseva purjehduskelpoinen järvi. Se on keskimäärin yli sata metriä syvä, syvimmän kohdan ollessa 280 metriä. Pieni ympäristökatastrofikin siellä on sattunut, sillä paikalliset päättivät istuttaa herkullista kirjolohta järveen ja petokala päätyi syömään muut kanssauiskentelijat (kahta kalalajia lukuunottamatta) sukupuuttoon.
Järvellä on paljon saaria ja osa niistä on kelluvia. Kelluvat saaret ovat rakennettu kaislasta sekä niiden kuivatuista juuripaakuista ja niitä löytyy Perun puolelta. Uusi kerros saaren päälle laitetaan kahden viikon tai kuukauden välein riippuen säästä. Vessaksi kaivetaan reikä saaren maa-ainekseen ja viikon jälkeen juuripaakku tungetaan reiän tukkeeksi. Ajan myötä jäte siis kompostoituu saaren sisälle. Pääosin saaret ovat ankkuroituja, mutta naapuririidan sattuessa oman tuvan saa sahattua irti muista ja pääsee näin ollen kellumaan paremmille vesille. Alunperin saaret rakennettiin siksi, että ihmiset pääsivät pakenemaan inkoja. Saaret ovat edelleen asuttuja ja ne ovat erittäin alkeellisia. Sähköä saadaan aurinkopaneeleista ja pienen tuvan sängyssä saattaa nukkua koko suku. Yöt ovat erittäin kylmiä ja etenkin lasten posket näyttivät paleltuneilta. Saarilla myös tuntee veden liikkeet esimerkiksi veneen ajaessa ohi.
Vierailtiin myös Bolivian puolella olevalla Aurinkosaarella. Siellä on inkojen rakennelmien jäänteitä ja sinne liittyy taru inkojen maailman alkuperästä. Tarun mukaan jumala Viracocha tuli järvestä ja loi auringon (Inti), kuun (Mama Killa), tähdet ja ensimmäiset ihmiset. Saman tarun mukaan Aurinkojumala lähetti järvestä syntyneet perillisensä Manco Cápacin ja Mama Ocllon sivistämään sekä kouluttamaan ihmisiä maan päälle tavoitteenaan perustaa imperiumi palvomaan Aurinkojumalaa. Inkat uskoivat, että kun heidän sielunsa kuolivat, ne palasivat Titicaca-järvelle, josta ne olivat aluperin kotoisin. Laitan alle kuvia Aurinkosaarelta ja saarella olevista Manco Cápacin ja Mama Ocllon patsaista.
Yövyttiin saarella pienessä majatalossa ja hirmuisen kylmän yön jälkeen korventava aurinko nousi viimein taivaalle. Päätettiin vielä käydä kävelyllä saaren sisäosissa ennen veneen lähtöä satamasta iltapäivällä. Koko saaren läpi kävely kestää noin viisi tuntia, mutta meillä ei ollut niin paljon aikaa, joten kävelimme saaren korkeimmalle kohdalle eli noin puoliväliin ja käännyimme takaisin. Saaren korkein kohta on yli neljän kilometrin korkeudessa, joten yhdistettynä armottomaan aurinkoon olosta tulee aika tukala.
Pääasiassa turistit yöpyvät saaren eteläosassa, mutta myös pohjoisosassa on majataloja ravintoloineen. Tällä hetkellä saaren pohjoisosa on auki turismille, mutta aikaisemmin se on ollut vuosia suljettuna ikävän tapauksen vuoksi. Etelä ja pohjoinen kinastelivat ilmeisesti turistien suosiosta ja lopulta kiista kärjistyi, kun turisti tapettiin pohjoisosassa. En tiedä kuinka villiä menoa pohjoisessa nykyään on, mutta ei tosiaan sinne asti ehditty. Elämä saarella kuitenkin vaikutti rauhalliselta, sillä moottoriajoneuvot ovat siellä kiellettyjä. Tavaraa rahdataan aasien ja hevosten avulla pitkin saarta, kantavatpa ihmisetkin valtavia kuormia selässään ohuesta ilmasta huolimatta. Kävellessä vastaan tulee paimenia aaseineen tai lampaineen älypuhelin toisessa kädessä ja paimennuskeppi toisessa. Luonto saarella on karua ja kuivaa.
Kyllä siellä kaiken kuivuuden keskellä näkyi muutama eukalyptuspuu ja yllä olevan kuvan mukaisesti jotain kaalinpäätä talon nurkalla. Kivisiä viljelysmaita on saari täynnä, joihin paikalliset istuttavat pääasiassa perunaa. Perunoita Andeilla on huimat 4000 eri lajia. On kylmäkuivattua perunaa (valmistusprosessi on hieman etova ja sisältää paljaita jalkoja), kaikenvärisiä ja -muotoisia perunoita, eri tekstuurisia ja eri makuisia. Perunaa myös tarjoillaan kaikkien mahdollisten ruokien kanssa keitettynä, paistettuna tai friteerattuna. Aasialaisessa ravintolassa saat myös riisin kylkeen ranskalaisia. Täällä syödään myös hieman erikoista "juustoriisiä", jonka koostumus ja maku muistuttaa riisipuuroa. Myös tämä ruoka tarjoillaan usein keitettyjen perunoiden, kylmäkuivattujen paljasjalkaperunoiden ja jonkun kastikkeen kera. Ei mitään kulinaarisia huippuelämyksiä, mutta elämyksiä kuitenkin. Ja vatsa tulee täyteen. No, mutta näihin puheisiin on hyvä lopettaa tämä kirjoitus. Kiitos kun jaksoit taas lukea!
Kommentit
Lähetä kommentti