Viisi päivää Amazonin sademetsässä Boliviassa

Tervetuloa nojatuolimatkalle Amazonin sademetsään Boliviassa! La Pazista lento kesti trooppiseen pikkukylään alle tunnin ja lähempänä merenpinnan tasoa hengenahdistuskin helpottui. Yhteensä lähes pari kuukautta 2500 -4100 metrin korkeudessa vuoristossa saa arvostamaan vehreyttä, lämpöä ja vaivatonta kävelyä. Andien tuulet, öinen kylmyys, päivittäinen ankara aurinko, kuivuus ja karuus alkoi ajoittain jo olla liikaa. Plus se hengenahdistus ja alle 90% happisaturaatiot. Vuoriston elämä ei ole meitä varten, vaikka olihan se hienoa päästä kokemaan (spoiler-alert: viidakon jälkeen olemme viettäneet myös reilusti -liikaa- aikaa vuoristossa). 

No niin, korkeuksista kuitenkin takaisin maanpinnalle. Trooppinen pieni Rurrenabaquen kylä tervehti meitä lämmöllä ja vehreällä kasvillisuudella laskeuduttuamme. Vietettiin viisi päivää Joelin kanssa kylässä odotellen Samuelia La Pazista. Usean päivän loikoilun lisäksi saatiin jotain aikaiseksikin, sillä varattiin City Tours -kierros, joka on entisen turistioppaan perustama yritys. Hän kertoo Rurrenabaquen kylästä ja sen legendoista, eläimistä ja viidakosta samalla ajaen tuk tukia. Hän on syntynyt ja kasvanut syvällä viidakossa pienessä kylässä (noin kuuden tunnin venematkan päässä Rurrenabaquen kylästä), joten valtava tietomäärä on hänelle siirtynyt jo äidinmaidonkin myötä. Kylässä aikoinaan vaikuttanut lähetyssaarnaaja lähetti pojan Rurrenabaqueen asumaan ja käymään koulua rahoittaen tämän koulunkäynnin. Hän päätyi myöhemmin opiskelemaan La Paziin biologiaa, mutta kävi ilmi, että hän tiesi viidakosta enemmän kuin opettajansa. Hän opiskeli vielä turistioppaaksi ja toimi oppaana noin kymmenen vuoden ajan. Hän päätyi kuitenkin perustamaan oman yrityksen perheensä vuoksi, jotta voisi siirtyä tekemään päivätyötä City Tours -yrityksen turvin. 

Hän kertoi, että koronan jälkeen Bolivian valtio esti lennot Rurrenabaqueen vähentääkseen turismia, sillä suurin osa turisteista tulee lentäen paikan syrjäisen sijainnin vuoksi. Syynä tähän oli se, että valtio haluaa rakentaa padon kylän vieressä virtaavalle valtavalle Beni-joelle (joka laskee myöhemmin Amazon-jokeen) ja painostaa kyläläiset hyväksymään hankkeen katkaisemalla turismin tuoman tulonlähteen. Kyläläiset protestoivat äänekkäästi ja lopulta lennot palautettiin. Pato on edelleen uhka alueella, mutta toistaiseksi sen rakentaminen ollaan pystytty estämään. Turismin avulla voidaan siis tukea luonnonsuojelua, sillä se tuo rahaa alueelle. Valitettavasti jo vuosia aikaisemmin joen yläjuoksulle on rakennettu kaivos, joka mm. lisää merkittävästi sedimentin määrää vedessä. Beni-joen vesi on kuulemma reilu kymmenen vuotta sitten ollut kirkkaampi, mutta nykyään täysin ruskea. Se nyt toki on vain yksi murhe kaikkien muiden kaivoksen aiheuttamien ympäristötuhojen lisäksi.

Paikallisen legendan mukaan Beni-joessa asuu valtava kolmipäinen käärme. Käärmeen huhutaan olevan lukuisien katoamisien taustalla eikä kadonneiden ruumiita ole koskaan löydetty. Kukaan ei ole koskaan nähnyt käärmettä, mutta paikallisten kalastajien mukaan joen pinta aaltoilee ajoittain kummallisesti. Paikalliset eivät käärmeen vuoksi uskalla uida joessa. Aluetta asuttivat aikoinaan arakit, jotka ovat kadonneet mystisesti inkojen vallan aikaan. Tarun mukaan arakit pakenivat inkoja läheiselle vuorelle ja löysivät sieltä luolan, johon vetäytyivät. Luolan kuitenkin huhutaan jatkuvan alas joelle asti, jolloin kolmipäisen käärmeen olisi ollut mahdollista luikerrella ylös syömään arakit. Joelle myöhemmin päästessämme näimme kalliossa käärme-kaiverruksen, joka on tutkijoiden mukaan arakien tekemä ja lähellä joenpuoleisen luolan suuaukkoa. Paikallisten mukaan eräs eurooppalainen eläköitynyt mies rakennutti talon tämän käärmekaiverruksen läheisyyteen, sillä hän halusi nähdä kolmipäisen käärmeen. Joka viikko hän osti Rurrenabaquen kylästä puolikkaan lehmän, jonka asetti syötiksi. Jonkin ajan kuluttua mies katosi, eikä hänen olinpaikastaan ole tietoa. Näimme joelta hänen rakentamansa talon, mutta se ei ole enää asuttu. Legendan mukaan talo on kirottu, eikä kukaan ole sinne uskaltanut jalallaankaan astua. Nämä ja lukuisia muita tarinoita mies kertoili meille kierroksen aikana ja pääsimme lopuksi vielä suolle kiikaroimaan lintuja, kaimaaneja ja capybaroja. 

Myöhemmin Samuelin saapuessa varasimme viiden päivän viidakkoretken - kolme päivää Madidin kansallispuistossa ja kaksi päivää pampalla eli joella. Sää teki tietenkin käänteen huonompaan ja kylmä, sateinen jakso kesti lähes koko viiden päivän ajan. Sää toki vaikutti paljonkin, mutta opimme runsaasti viidakosta. Eläimiä emme juuri sateen vuoksi nähneet muuta kuin pampalla, kun sade viimeisenä päivänä hellitti. 

Kaksi yötä viidakossa vietimme lodgella, joista ensimmäisenä päivänä Joel sairastui vatsapöpöön. Päästiin veneellä takaisin Rurrenabaquen kylään, josta saimme lääkkeet ja siitä jatkamaan matkaa. Myöhemmin viidakossa kävellessämme opas kertoi kävelevästä puusta, joka voi siirtyä noin metrin verran vuodessa ja se liikkuu siksi, että saisi paremmin valoa. Laitan alle kuvia tästä puusta ja sen siemenistä.

Opimme myös Idiria -kasvista, joka toimii vastamyrkkynä mm. myrkyllisten käärmeiden, hämähäkkien ja muurahaisten puremiin. Opas näytti, miltä kasvi näyttää ja miten siitä valmistetaan vastamyrkkyä. Harmi vain, että lehdet näyttävät täysin samalta kuin kaikki muutkin viidakossa, joten kiireessä meikäläisiltä kasvin tunnistus menisi varmasti pahasti pieleen. Laitan alle kuvia tästä kasvista ja lisäksi viidakon myrkyllisimmästä hämähäkistä. 

Vielä muutama kuva viidakosta, acai-puun punaisista juurista (niissä on korkea rautapitoisuus ja paikalliset hauduttavat niistä teetä käyttäen sitä anemian hoitoon) ja valtavasta, satoja vuosia vanhasta Almendro -puusta. 

Kolmas yö vietettiin syvemmällä viidakossa leirintäalueella. Paikkaan oli rakennettu katokset ruokailutilalle ja makuusalia varten. Hieman homeiset patjat kuorrutettiin valkoisin lakanoin ja päälle ripustettiin hyttysverkko. Keli oli järkyttävä jatkuvasta vesisateesta johtuen ja kylmyys tunkeutui luihin sekä ytimiin. Myös kaikki äänet hukkuivat jatkuvan veden pauhun alle, joten öisten viidakon äänien tilalta kuuntelimme jatkuvaa kohinaa samalla värjötellen makuupussissa. Kävimme iltapäivällä kävelemässä leirintäalueen lähistöllä ja seuraavana aamuna kohmeisen yön jälkeen kiipesimme papukaijaseinämän ylle, mutta sateesta johtuen yhtään papukaijaa ei näkynyt. Takaisin leiriin kävellessämme Sonja liukui aika monet rinteet pyllymäkeä alas - kumpparit ja liukas muta olivat aika haastava yhdistelmä! Onneksi lounaan jälkeen sade hieman hellitti, joten kun kävelimme leiristä takaisin veneelle, ohitimme papukaijaseinämän (tällä kertaa sen alapuolelta) ja näimme kolme pariskuntaa värjöttelemässä kallionkoloissa omissa pesissään. Hetken puna-aroja katsottuamme kaksi pariskuntaa päätti tehdä lentonäytöksen palaten sitten takaisin pesäänsä. Puna-arat elävät pariskunnittain ja ovat uhanalaisia papukaijoja. Komeasta ulkonäöstään huolimatta ääni on järkyttävää rääkymistä. Ei valitettavasti saatu kuvia näistä upeista linnuista, mutta keskityttiin sen sijaan ihailemaan niitä. Puna-arojen jälkeen saavuimme joelle ja rakensimme viidestä tukista narun avulla perinteisen lautan sekä laskimme alas jokea. Aivan mielettömän siistiä -ja pelottavaa!

Viidakon kasvit olivat yllättävän isoja ja lehdet valtavia. Sitä tunsi itsensä Peukaloiseksi polkua pitkin tallustaessaan. Opittiin viidakossa selviytymistä varten tärkeä tieto: lähtökohtaisesti voit syödä sitä mitä apinatkin. Maistettiin myös termiittejä, jotka yllättäen maistuivat voimakkaasti mintulta. Nähtiin lisäksi puu, jonka juurella on Aloe veran kaltaisia ominaisuuksia.

Viidakosta kylään palattuamme jatkettiin matkaa suoraan pampalle. Useita päiviä kestänyt vesisade oli tehnyt päällystämättömästä tiestä mutavelliä, johon autot vuoron perään juuttuivat kuin märkään sementtiin. Lopulta matka tyssäsi tiellä poikittain olevan bussin vuoksi. Noin tunnin lapioimista ja työntämistä myöhemmin se saatiin kuin saatiinkin liikkeelle ja matka pääsi jatkumaan. 

Pampan lodgelle saavuttuamme sade oli onneksi tauonnut ja paljon lintuja oli kerääntynyt joen varressa kasvavien puiden oksille. Nähtiin lintujen lisäksi kaimaaneja, kapybaroja, vaaleanpunaisia jokidelfiinejä, kilpikonnia ja erilaisia apinoita, kuten pieniä saimireita (squirrel monkey), kapusiiniapinoita ja aamuyöllä kuultiin myös mölyapinan elämöintiä. 

Kapybarat eli vesisiat ovat maailman suurimpia jyrsijöitä ja ne voivat painaa 35-66 kiloa, naaraiden ollessa painavampia. Suurin vesisika on ilmeisesti ollut brasilialainen 91-kiloinen neitokainen. Kapybara syö pääasiassa vesikasveja ja ruohoa. 

Vaaleanpunainen jokidelfiini eli Amazonindelfiini luokitellaan erittäin uhanalaiseksi. Niillä on huono näköaisti sekä surkastuneet silmät, mutta ne kuulevat erittäin hyvin ja paikantavat saaliinsa kaikuluotauksen avulla. Ne syövät rapuja, kaloja, simpukoita ja äyriäisiä. Uros voi kasvaa kolmimetriseksi painaen jopa 150 kiloa. Amazonindelfiineillä on otsassaan pullistuma, otsameloni, joka voi muuttaa muotoaan ja jonka avulla ne kaikuluotaavat. Nuorena ne ovat vaaleanharmaita, mutta myöhemmin muuttuvat vaalean sinivihreästä vaalean punertaviksi. Me nähtiin lukuisia jokidelfiinejä, joista jokainen oli vaaleanpunainen. 

Pampan Yucama -joella tavataan kahta eri kaimaanilajia, joista toinen voi kasvaa jopa kuusimetriseksi ja painaa tonnin. Ne eivät tavallisesti ole ihmiselle vaarallisia, mutta iso yksilö voi hyökätä ihmisenkin kimppuun. Isojakin kaimaaneja tosin joutuu myös jaguaarien ja anakondien kitoihin. Me ei valitettavasti nähty anakondaa, vaikka sitä erikseen yritettiin haisevalla suolla käydä etsimässä. 

Retkeä pampalle kutsutaan "safariksi", sillä veneellä päästään lähelle eläimiä ja kyydissä ei tarvitse muuta kuin istua ja näpsiä kuvia. Kävimme myös yhtenä iltana veneajelulla etsien kaimaaneja. Pimeässä niiden silmät loistavat punaisena taskulampun valon osuessa niihin. Näimme lyhyen matkan aikana kymmeniä kaimaaneja, joten jokiveteen ei kyllä houkuttanut mennä pulahtamaan. Käytiin myös muutamalla yökävelyllä aikaisemmin, joten laitan niistä vielä kuvia alle.

Näihin tarantellojen kuviin onkin hyvä lopettaa tämä postaus, kiva kun luit!

P.S. Mikäli jotakuta kiinnostaa mitä tälläinen viiden päivän kierros Bolivian Amazonilla maksaa, niin 2500 bolivianoa eli noin 350 euroa sisältäen majoituksen lodgeissa, oppaan, ruoat ja kaikki varusteet (oppaan tippiä lukuunottamatta). Me varattiin retki Mashaquipe -yrityksen kautta, joka on yksi vastuullisista yrityksistä alueella. Saatiin vinkiksi tsekata tarkkaan yritykset ennen ostopäätöstä, sillä valitettavasti osa ei toimi kestävällä tavalla häiriten eläimiä. Nähtiin mm. videoita, missä oppaat ruokkii kaimaaneja pitäen kanaa tikunnokassa viihdyttääkseen turisteja ja niin edelleen.