Roadtrip Argentiinan pohjoisosissa
Mendozasta lensimme pohjoiseen Saltan kaupunkiin, sillä bussimatka olisi ollut vuorokauden pituinen. Saltan kentältä otimme taksin majapaikkaan, joka osoittautuikin melko rotiskoksi. Yksi seinä oli mustunut kokonaan pistorasian yläpuolelta ja katon maali oli rapistunut sekä kupruilla. Huoneessa piti olla jääkaappi, mutta se ei toiminut ja oli täysin homeessa. Onneksi majapaikan isännöitsijä oli mukava ja hänellä oli ihana koira, joka tuli aina välillä pötköttelemään meidän sänkyyn ja etsimään herkkuja. Isännöitsijä vaimoineen asui viereisessä huoneessa ja käytimme yhteistä vessaa sekä suihkua. Mies oli kova soittamaan kitaraa ja lauleskelemaan, saimme iltaisin kuunnella melkoisia konserttoja.
Saltan kaupunki oli viihtyisä ja vuoriston läheisyydessä. Kaupungin itäosassa kohoaa San Bernardo -kukkula, josta avautuu näköala Saltan kaupunkiin. Sinne pääsee kiipeämällä 1040 askelmaa tai ottamalla gondolihissin, kokeiltiin molempia! Kaupungissa on myös useita värikkääksi maalattuja kirkkoja. Huomio Saltan takseista tähän väliin; kaikissa on mittarit ja niiden käyttö on edullista, vaihdellen 1,50-2,50e välillä kaupungilla ajellessa. Muissa kaupungeissa käytimme pääasiassa Uberia, mutta se ei toimi kaikkialla. Kolme päivää Saltassa vietettyämme vuokrasimme neliveto-Nissanin ja lähdimme viikoksi kiertelemään Argentiinan pohjoisosia. Käytettiin vuokrauksessa Herziä, joka osoittautui taas hyväksi valinnaksi. Seitsemän päivän vuokraus täysvakuutuksella maksoi reilu 625e.
Ensimmäisenä päivänä ajelimme Saltasta Cafayateen noin 200km matkan. Matkalla oli kauniita vuoristomaisemia ja kivimuodostelmia. Cafayatessa yövyimme hieman kaupungin ulkopuolella omassa mökissä ja illalla katselimme upeaa tähtitaivasta. Cafayate on Mendozan tapaan viininviljelyaluetta ja kaupungin ympärillä onkin paljon viinitiloja.
Seuraavana päivänä ajoimme Cafayatesta etelään Quilmes -raunioille, jotka on rakennettu arviolta 850 ennen ajanlaskun alkua. Quilmes -heimo asui tällä alueella ja taisteli raivokkaasti inkojen ja espanjalaisten valloitusyrityksiä vastaan. Heimo koostui noin 10 000 ihmisestä ja alue oli valtava kattaen noin 30 hehtaaria. Valitettavasti 1660-luvun lopulla espanjalaiset viimein kukistivat heidät ja viimeiset elossa olevat noin 2000 Quilmes-heimon jäsentä patistettiin jalan kävelemään noin 1500km matka Buenos Airesin lähellä sijaitsevaan reservaattiin. Matka oli raskas, joten noin puolet alkuperäiskansaan kuuluneista kuolivat matkalla. Reservaatti autioitui vuonna 1810 ja viimeiset jäljellä olevat Quilmes-heimon jälkeläiset asettuivat asumaan paikkaan, joka nykyään tunnetaan nimellä Quilmesin kaupunki.
Quilmesin raunioilta ajelimme takaisin Cafayateen ja jatkoimme matkaa siitä Cachiin. Maisemat olivat edelleen huikaisevat, mutta tie muuttui pian Cafayaten jälkeen hiekkatieksi. Cachissa yövyimme omassa pienessä mökissä kauempana kaupungista. Mökki kökötti yksinään vuoren rinteellä ja lähellä oli muutamia taloja. Illalla Samuel istuskeli vinon tönömme kuistilla ja yhtäkkiä pimeydestä ilmestyi risuja keräävä, kasaan kutistunut vanhus. Hampaaton mummo solkkasi espanjaa ja kiemurteli rautalanka-aidan välistä kuistille työntäen kasvonsa lähes kiinni Samueliin. Samuel ei ymmärtänyt lähes sanaakaan, mutta mummo antoi tulla tekstiä ja viimein kapusi takaisin risukasansa luokse aidan toiselle puolelle. Näimme vanhuksen vielä aamulla uudelleen, keräämässä risuja tietenkin, kun lähdimme jatkamaan matkaa.
Ajopäivä nro 3 oli melkoisten vastoinkäymisten siivittämä, tien tai sen olemattomuuden takia siis. Sadekauden jälkeen tie vuorten välisessä laaksossa oli huuhtoutunut olemattomiin ja ylitimme joen lukuisia kertoja, ylityskohtien muodostuessa yhä haastavimmiksi. Mietimme takaisinpäin kääntymistä muutamaan otteeseen, mutta päätimme aina kuitenkin jatkaa matkaa. Joel hoiti ajamisen mallikkaasti ja Sonja sekä Samuel tsekkailivat reittiä edeltä jalan. Pääsimme viimein laakson yli ja toisella puolella olikin kyltti, että juuri ajamamme tie ei ollut käytössä... Aloitimme tämän jälkeen nousun ylös vuorenrinnettä serpentiinitietä pitkin. Tämänkin tien varrella oli lukuisia maanvyörymiä, mutta nelivetoauto ylitti kohdat hienosti. Vastaan tuli pienellä kotterolla belgialaispariskunta ja käskimme heidän kääntyä ympäri, samalla ihmetellen miten monista vaikeista kohdista he olivat jo tulleet. Autoimme heitä muutamasta erityisen vaikeasta kohdasta takaisinpäin kytkimen kärytessä. Tapasimme pariskunnan myöhemmin Saltan bussiasemalla ja he kertoivat, että joutuivat maksamaan jonkun rikkoontuneen osan autostaan tuon päivän jäljiltä.
Ilma on jo aika ohutta noin korkealla vuoristossa, joten autojen tehot laskevat merkittävästi. Saavuimme viimein suurelle suolatasangolle Salinas Grandesiin noin 3500m korkeuteen ja pääsimme ajamaan tasangolle moottoripyöräoppaan kanssa. Oli aika hieno kokemus! Iltapäivä oli jo pitkällä ja ajoimme vielä varaamaamme majapaikkaan Tilcaraan nähden samalla matkan varrella Purmamarcassa sijaitsevan vuoren nimeltään Cerro de los Siete Colores eli seitsemän värin vuoren. Vuori oli hieno tietenkin, mutta myös matkalla koko ajan näkemämme vuoret olivat kauniita ja värikkäitäkin. Tilcarassa yövyimme taas omassa pienessä mökissä, jonka omistaja puhui englantia. Tämä oli lähes ensimmäinen kerta matkallamme, kun jonkun kanssa pystyimme kommunikoimaan ilman sönkkäystä. Ihanaa! Illalla kävimme syömässä hienossa ravintolassa ja Samuel tilasi laamapihvin, jota päästiin myös maistamaan. Syötyämme ravintolaan ilmaantui parivaljakko soittamaan perinteisiä soittimia ja laulamaan vanhoja lauluja kertoen samalla alueella eläneistä heimoista. Valitettavasti kaikki oli espanjaksi, joten emme ymmärtäneet kuin sanan sieltä ja toisen täältä, mutta oli siitä huolimatta aika bueno!
Neljäntenä päivänä ajelimme Tilcarasta Humahuacaan, jossa kävimme ihailemassa taas yhtä värikästä vuorta, tällä kertaa siinä oli 14 väriä. Sieltä ajelimme Iruyaan, joka on pieni kylä keskellä vuoristoa pitkän taipaleen takana. Ajeltiin tuntikausia pieniä serpentiiniteitä ja maisemat olivat kyllä koko reissun parhaat -jos se on edes mahdollista. Irya on todella kaunis kylä lähes kolmen kilometrin korkeudessa vuoristojoen ympärillä. Yövyimme hotellissa aika korkealla vuoren rinteellä, joten illallisen jälkeen ylämäkeä kivutessa henki oli jo aika ahtaalla ohuesta ilmasta johtuen. Yöllä vuoristossa tuuli niin, että katto tuntui lähtevän seuraavan puuskan mukana irti.
Seuraavana päivänä ajelimme jyrkkärinteisiä vuoristoteitä takaisin Tilcaraan, jossa vierailimme vanhassa rauniokaupungissa, joka on yli 10 000 vuotta vanha. Kaupunkia asuttivat alkuperäisheimot, kunnes 1400-luvun lopulla inkat valloittivat sen. Tämäkin kaupunki joutui lopulta espanjalaisten vallan alle vuonna 1536. Tilcaran jälkeen matkamme jatkui etelään kohti San Salvador de Jujuyn kaupunkia sekä seuraavaa majapaikkaamme. Vuoristo vaihtui matkalla vehreäksi metsäksi ja ilmaa oli jo helpompi hengittää. Vuokrasimme omakotitalon viihtyisältä alueelta ja kokkailimme illallisen siellä.
Kuudentena päivänä heräsimme aikaisin ja ajoimme Calileguan kansallispuistoon. Sinne pääsee autolla ja tien varrelta lähtee useita kävelyreittejä sademetsään. Käveltiin muutamia reittejä ja ajettiin syvemmälle sademetsään San Francisco -nimiseen kylään. Kylässä pystyy yöpymään, mutta valitettavasti emme tienneet sitä etukäteen ja olimme jo varanneet majapaikan kansallispuiston ulkopuolella olevasta kaupungista nimeltä Libertador Gral San Martín. Meillä oli tässäkin kaupungissa omakotitalo ja se oli niin viihtyisä, että päätimme vuokrata sen vielä seuraavaksikin yöksi. Pieni välihuomio liittyen kaupungin nimeen; kyseinen herra on erityisen tärkeä Etelä-Amerikan historiassa ja etenkin Argentiinassa jokaisen kaupungin puisto ja vähintäänkin yksi katu oli nimetty hänen mukaansa. Tässä tapauksessa siis myös koko kaupunki. Postilaitos mahtaa saada ajoittain harmaita hiuksia tämän tähden...
Viimeisenä päivänä ajelimme vielä lähes koko päivän kansallispuistossa ja seuraavana aamuna heräsimme ennen auringonlaskua, jotta kerkesimme ajoissa palauttamaan auton Saltaan. Ihan mahtava reissu ja kilometrejä kertyi yhteensä noin 1800km. Viivyimme Saltassa vielä viikonlopun yli ja maanantaina lähdimme bussilla Chileen San Pedro de Atacaman kaupunkiin.
Kommentit
Lähetä kommentti