Retki Bolivian suolatasangolle

 

Edellisen postauksen lopussa kerrottiin, että ollaan matkalla Chileen Atacaman autiomaahan. Kuitenkin edelleen jatkuvan kovalevyongelman vuoksi ei saada kuvia ladattua postaukseen, joten kerrotaan siitä hieman myöhemmin kuvien kera! Vierailimme Chilessä siis vain San Pedro de Atacamassa ja Calamassa, jonka jälkeen koröttelimme bussilla Boliviaan. Hiekkatie vei korkealle Andien vuoristoon ja bussi oli täynnä pöllyävää hiekkaa sisälämpötilan kohotessa järkyttäviin lukemiin. Rajanylitysasema muistutti odotustiloineen enemmän hyötykäyttöasemaa, mutta saatiin kuin saatiinkin Bolivian leimat passiin. Samuel oli tunkenut Chilen viisumiin liittyvän lapun rinkkansa syövereihin, jota tietenkin tarvittiin rajalla. Ei muuta kun bussin matkatavaratila auki ja kaivamaan paniikissa rinkkaa yrittäen samalla kertoa espanjaksi kuskille mitä sieltä oikein tarvitaan ja ei, en ole kaivamassa samalla muiden rinkkoja. No, hengissä selvittiin ja päästiin Uyunin kaupunkiin noin 3500 metrin korkeuteen. Täällä vietimme muutamia päiviä ja varasimme retken Bolivian suolatasangolle, Salar de Uyuniin. Retki kesti kolme päivää ja kaksi yötä. Otimme englanninkielisen oppaan, mutta hänen kielitaitonsa osoittautui aika puutteelliseksi. No, senkin kanssa pärjäsi. Ensimmäisenä päivänä vierailimme vanhoilla junanraiteilla, jonne oli hylätty muutama veturi vaunuineen. Yllä kuvia paikasta.

Junien hautausmaan jälkeen ajelimme itse suolatasangolle, joka on yli 10 000 neliökilometrin kokoinen. Joskus muinoin tasangon tilalla on ollut järvi, joka kuivuessaan on jättänyt suolakerroksen paikoilleen. Ajeltiin ympäri tasankoa ja pysähdeltiin välillä ottamaan valokuvia. Päädyttiin lopulta kaktussaarelle ja kiivettiin ylös ihailemaan maisemia sekä törmättiin yllätykseksemme suomalaiseen naiseen. Harvinaista lajia ollaan me suomalaiset, ei olla kuin muutama tavattu reissumme kolmen kuukauden aikana. Saarelta ajelimme syvemmälle tasangolle ihailemaan auringonlaskua. Joel halusi taiteilla vielä muutamat kuvat Jallu-pullon kanssa :D Yöksi ajettiin suolatasangon ulkopuolella sijaitsevaan suolahotelliin, joka on siis rakennettu pöytiä myöten suolaharkoista.

Yöllä Joelille nousi korkea kuume ja vatsa oli voinut huonosti jo pari päivää, joten päätimme aamulla vierailla lääkärin luona ennen kuin ajaisimme syvemmälle erämaahan. Visiitti oli nopeasti ohi ja pillerit kourassa päästiin jatkamaan matkaa. Hintaa käynnillä taisi olla alle kolme euroa lääkkeet mukaanlukien. Matka jatkui syvemmälle Andien vuoristoon ja pääsimme näkemään upeita laguuneja flamingoineen. Fun fact: flamingojen vaaleanpunainen väri johtuu niiden ravinnosta. Tällä alueella on löydettävissä kolmea eri lajia flamingoja. 

Illalla ennen nukkumaanmenoa lilluttiin kuumassa lähteessä tähtitaivaan alla, oli kaunista! Yövyimme yli 4500 metrin korkeudessa ja Sonja ei juuri nukkunut koko yönä korkeuden aiheuttamien oireiden takia. Korkealla vuoristossa on myös hyvin kylmä, joten neljä täkkiä tuli tarpeeseen. Kun hyytävä aamu viimein koitti, aloitettiin matka takaisin kohti Uyunia. Matkalla pysähdyttiin ihailemaan tuulen muovaamia kiviröykkiöitä ja vaaleanpunaista laguunia. Laguunien väri riippuu tuulesta, vuorokaudenajasta ja onko aurinkoista vai pilvistä, joten aina ei ole taattua nähdä laguunia sen värisenä kuin se "oikeasti" on. Näimme myös paljon laamoja ja vicunoita matkalla.

Loppumatkasta autostamme putosi etuvalo (älä kysy enempää) ja pysähtyessämme lounastamaan pieneen kylään, selvisi että joku oli sen onneksi poiminut matkaansa. Sitten alkoi ajojahti, sillä kenelläkään ei ollut kyseisen tyypin numeroa. Meidän kuski ajeli ympäri kylää ja pysähtyi joka ikisen auton kohdalla kysymään, olisiko heillä ollut se meidän puuttuva lamppu. No, viimein oikea valo löytyi ja päästiin lamppu keskikonsolissa jatkamaan matkaa. Kolme päivää sisälsivät paljon luihin ja ytimiin kaivautuvaa viimaa sekä kylmyyttä, pitkiä autossa istuttuja tunteja, erämaata ja karua vuoristoa. Maisema on samantyylistä kuin San Pedro de Atacaman alueella Chilessä ja Pohjois-Argentiinassa. Ihmetyttää, miten ihmeessä muinaiset inkat ja heidän edeltäjänsä ovat näin karuissa oloissa selvinneet ja taittaneet jalkaisin huimia matkoja! Nykyihminen taitaisi tuupertua jo ensimmäisenä päivänä, ainakin meikäläinen. No, mutta loppuun laitan muutaman kuvan vielä meidän kahdesta lempiravintolasta Uyunissa. Toinen on paikallinen kauppahalli, jossa myydään kaikkea mahdollista bolivialaiseen tapaan ja toinen on grilliravintola.