Potosín kaivoksissa

 

Uyunista matkasimme bussilla Potosíin, joka on yksi korkeimpia kaupunkeja Boliviassa ja koko maailmassa, yli neljässä kilometrissä. Kaupunki on tunnettu kaivoksistaan, joista on ennen louhittu kultaa sekä hopeaa, nykyään pääasiassa tinaa, sinkkiä ja lyijyä. Arvioiden mukaan syvällä vuoren uumenissa on edelleen runsaasti hopeaa, mutta vuori on vaarassa jopa romahtaa, sillä se on räjäytelty täyteen tunneleita. Kaivoksia on edelleen noin 250 ja ne sijaitsevat Cerro Rico -vuoressa, joka vapaasti suomennettuna tarkoittaa rikasta vuorta. Kaivoskaupunki on perustettu vuonna 1545 ja sieltä louhittiin yhteensä yli 40 000 tonnia hopeaa espanjalaisille alkuperäiskansan sekä afrikkalaisten orjien kustannuksella. Joidenkin arvioiden mukaan kaivoksissa on kuollut yhteensä kahdeksan miljoonaa ihmistä, pääosin afrikkalaisia orjia ja alkuperäiskansaa. Edelleenkin espanjankielessä kulkee sanonta, että jokin on Potosín arvoinen tarkoittaen jonkin asian suurta arvoa.

Cerro Rico -vuoren päällä seistessä korkeutta on jo yli 4 800m merenpinnasta. Kaivokset sijaitsevat hieman tämän alapuolella, korkealla siis ollaan. Meillä on päällä kaivostyöläisen vaatteet, kumisaappaat, kypärä, otsalamppu ja kirurginen maski (tästähän ei ole mitään hyötyä kaivoksessa). Meidän oppaamme kertoo hieman kaivoksesta ulkopuolella, jonka jälkeen kävelemme kaivoksen sisälle. Opas on entinen kaivostyöläinen, joten hän osaa hyvin kertoa, millaista on työskennellä kaivoksessa. Lähellä tunnelin alkupäätä haarautuu oikealle pienempi tunneli. Menemme sinne tapaamaan demonia nimeltä Tío, joka suomeksi tarkoittaa setää. Istuudumme demonipatsaan molemmin puolin oppaan samalla selostaessa lisää tästä sedästä. Tío hallitsee maanalaista maailmaa ja suojelee kaivostyöläisiä. Hän antaa mineraaleja ja voi myöskin aiheuttaa onnettomuuksia. Joka kerta kaivokseen astuessa tulee vierailla tämän sedän luona ja tarjota hänelle kokalehtiä, tupakkaa ja mahdollisesti puhdasta alkoholia. Näiden lahjusten ja Tíolle esittämiensä pyyntöjen jälkeen kaivostyöläinen toivoo olevansa turvassa ja tienaavansa hyvin sinä päivänä. Ihmiset uskovat Tíoon todella ja se on heille hyvin tärkeä hahmo. Meidän ottamassamme kuvassa Tíon alapuolella jalkojen juuressa on toinen pää. Tämä pää on hyvin vanha, kolonialismin ajoilta, ja kuului silloiselle Tíolle. Heitä on kuitenkin vuosien varrella jouduttu rakentamaan useampi, sillä patsaat saattavat palaa tai jäädä sortuneen tunnelin alle. Koko ajan Tíon vierellä istuessamme kuulemme dynamiitin räjähdyksiä ja tunnemme, kun koko vuori tärisee.

Kaivoksissa työskentelee jopa 14-vuotiaita poikia, vaikka se ei olekaan laillista. Köyhyys ajaa pojat ja miehet työskentelemään kaivoksissa, sillä siitä maksetaan keskipalkkaa paremmin. Keskipalkka Boliviassa on noin 250e ja kaivoksilla 400-550e kuukaudessa. Tällä hetkellä kaivostyöläiset työskentelevät itsenäisesti ja myyvät louhimansa materiaalin eteenpäin. Kukaan ei siis omista kaivosta. Riippuen paikasta, he työskentelevät yksin tai tiimeissä. Nykyään kaivoksessa työskentelee noin 15 000 työläistä ja edelleen vuosittain kuolee noin 40 kaivostyöntekijää pelkästään onnettomuuksien vuoksi. Viime vuonna 62 kaivostyöläistä kuoli mm. hiilimonoksidimyrkytyksiin, tunnelien sortumisiin ja putoamisen seurauksena. Tämä luku ei sisällä sairauksiin kuolleita, joista keuhkosairaudet ovat yleisimpiä. Keskimääräinen eliniänodote kaivostyöntekijöillä on 40-50 vuotta. Työturvallisuus on täysin olematonta ja kunnollisia hengityssuojaimia ei ole. Syvällä tunneleissa on yli 36 astetta ja välillä ilma on niin täynnä pölyä poraamisen seurauksena, ettei eteensä meinaa nähdä. Osittain tunnelit ovat myös hyvin ahtaita ja yhdistettynä heikentyneeseen näkyvyyteen, alkaa tulla jo aika klaustrofobinen olo. Ilma on myös hyvin raskasta hengittää. Muutenkin 4500m korkeudessa ilman happipitoisuus on matala, joten syvällä kaivoksissa siinä on vielä vähemmän happea. Muutaman tunnin visiitti oli aivan tarpeeksi ja oli mahtava tunne päästä pois ahtaista ja pelottavista tunneleista. Vaikea käsittää, miten kaivostyöläiset pystyvät työskentelemään näissä olosuhteissa.

Yhteensä vietimme Potosíssa kolme päivää. Kaupungissa on paljon kolonialismin ajan arkkitehtuuria ja se on listattu Unescon maailmanperintöluetteloon. Alla vielä kuvia kaupungista.