Espanjan opiskelua Sucressa

 

Potosísta matkustimme bussilla Sucreen, Bolivian pääkaupunkiin -ainakin sucrelaisten mielestä! Asuimme viikon Airbnb-kämpässä, joka sijaitsi kaupungin korkeimmalla kukkulalla opiskellen espanjaa yksityisopettajan kanssa. Hinta ei päätä huimannut: tunti yksityisopetusta kustansi noin 6,50e. Päätimme jatkaa tunteja ja yhteensä vietettiin kaupungissa noin 2,5 viikkoa. Sonjalla oli korvaperäistä huimausta ja piti ravata monella lääkärillä, mutta se onneksi lääkityksellä tai omine aikoineen meni ohitse kuuden päivän kärsimyksen jälkeen.

Sucre on tosiaan Bolivian nimellinen pääkaupunki, kun taas La Paz hallinnollinen. Heillä oli jotain riitoja keskenään aikaisemmin (ja ilmeisesti hieman edelleen tai sitten se on vain katkeruutta, joka kulkee puheessa) ja La Paz voitti hallinnon itselleen sisällissodan seurauksena. Sucren asukasluku oli vuonna 2010 noin 284 000 asukasta ja se on turvallinen yliopistokaupunki. Kaupunki sijaitsee 2800 metriä merenpinnan yläpuolella ja on maan katolisuuden keskus. Siellä on paljon siirtomaa-ajan arkkitehtuuria ja keskustan kapeat ruudukkoon järjestetyt kadut ilmentävät andalusialaista kulttuuria. 1800-luvulla kaupungin nimi oli La Plata, mikä ilmentää alueen vaurautta - plata merkitsee hopeaa tai vaurautta ylipäänsä. Nykyisen nimensä kaupunki sai herralta nimeltään Antonio José de Sucre, joka oli yksi maan vallankumousjohtajista. Käytiin Casa de la Libertad -kansallismuseossa, jossa opittiin paljon Bolivian ja etenkin Sucren mielenkiintoisesta historiasta opastetulla kierroksella. Sucresta tuli myös Unescon maailmanperintökohde vuonna 1991. Alla kuvia kaupungista, museosta ja katetulta keskustorilta, josta kävimme usein ostamassa vihanneksia, hedelmiä, mehuja ja lounaalla. Hinnat ovat siellä hyvin edullisia, kuten Boliviassa muutoinkin: mehu noin 0,75-1,50e ja lounas 1,50-2e välillä. Pieni ripulivaara täytyy kuitenkin siellä asioidessa huomioida ;)

Sucre

Mercado Central

Mercado Central

Mercado Central

Mercado Central

Mercado Central

Mercado Central

Sucre

Espanjantunti

Sucre

Sucre

Sucre

Sucre

Sucre

Sucre

Sucre

Casa de la Libertad

Casa de la Libertad

Casa de la Libertad

Casa de la Libertad

Casa de la Libertad

Casa de la Libertad

Casa de la Libertad

Casa de la Libertad

Casa de la Libertad

Casa de la Libertad

Casa de la Libertad

Casa de la Libertad

Casa de la Libertad

Casa de la Libertad

Casa de la Libertad

Casa de la Libertad

Casa de la Libertad

Käytiin myös kirkon torniin rakennetussa kahvilassa nimeltä Café Mirador San Miguel, josta aukesi hienot maisemat kaupungin ylle. Toinen hieno näköalapaikka sijaitsee Recoleta -luostaria vastapäätä aukion toisella laidalla. Siellä on kahvila, josta pääsee ihailemaan vaikka auringonlaskua. Kävimme myös opastetulla kierroksella Iglesia de San Felipe Neri -luostarissa, jossa pääsimme tutustumaan luostarin toimintaan ja rakennuksen katolle katselemaan maisemia. Satuttiin myös sopivasti Sucreen, kun siellä oli museoiden yö. Pääsimme siis vierailemaan arkeologisessa museossa ja kolonialismitaiteen museossa alle euron sisäänpääsymaksuilla. Osa museoista oli täysin ilmaisia tuona iltana, mutta jonot olivat niin järkyttäviä, että skipattiin ne suosiolla. Laitan alle kuvia näistä paikoista (paitsi taidemuseosta, koska siellä ei saanut kuvata haha).
Café Mirador San Miguel

Arkeologinen museo



Café Mirador San Miguel

Café Mirador San Miguel

Sucre

Sucre

Sucre

Recoleta

Recoleta

Recoleta

Recoleta

Recoleta

Iglesia de San Felipe Neri -luostari

Iglesia de San Felipe Neri -luostari

Iglesia de San Felipe Neri -luostari

Iglesia de San Felipe Neri -luostari

Iglesia de San Felipe Neri -luostari

Iglesia de San Felipe Neri -luostari

Iglesia de San Felipe Neri -luostari

Iglesia de San Felipe Neri -luostari

Iglesia de San Felipe Neri -luostari

Tykättiin kaupungista tosi paljon, sillä se on kaunis, keskusta on suhteellisen pieni ja helposti lähestyttävä sekä sieltä löytyy kaikille kaikkea. Kahden ja puolen viikon aikana tutustuttiin hyvin paikkoihin, joten jos olet joskus sinne menossa niin täällä piisaa vinkkejä ravintoloihin ja muuhun tekemiseen :) 

Niin ja hei, käytiin dinosauruspuistossa katsomassa OIKEITA dinojen jalanjälkiä! Puisto on rakennettu valtavan sementtitehtaan viereen ja tehdas itse asiassa läheistä vuorta louhittuaan löysi jalanjäljet ensimmäisen kerran. Paikalle kutsuttiin palentologeja ja jäljet varmistuivat dinosaurusten tuotoksiksi. Alue on ollut kymmeniä miljoonia vuosia sitten suuren järven rantaa ja ajan saatossa siihen on tallentunut jälkiä monissa eri kerroksissa. Muutama vuosi sitten sadekaudella osa vuoren päällimmäisestä kerroksesta lohkesi ja sortui paljastaen altaan lisää jälkiä. Vuosien saatossa mannerlaattojen liikkeiden seurauksena tasainen ranta on kohonnut pystysuoraksi seinämäksi, dinosaurukset eivät siis kiivenneet tätä seinää ylös ;) 

Seinämältä on löydetty yhteensä neljän eri dinosaurusryhmän jälkiä, joista kolme ovat kasvissyöjiä ja yksi kuuluu lihansyöjiin. Näitä ryhmiä ovat ankylosaurukset, ornitopodit, sauropodit ja teropodit. Sementtitehdas on antanut puistolle luvan vierailla seinämällä päivittäin klo 12 ja 13 opastetuin kierroksin, kellonaika tulee siis ottaa huomioon sinne vierailua suunnitellessa. Me otettiin taksi puistoon ja Sonja jutteli espanjaksi taksikuskin kanssa, joka yritti parhaansa mukaan puhua hitaasti ja kertoili elämästä Sucressa. Itse puisto ei ole mitenkään ihmeellinen sisältäen aidonkokoisia dinosauruspatsaita ja espanjankielisiä opastekylttejä. Fun (or not-so-fun) fact: lähes kaikissa museoissa ja muissa turistikohteissa kyltit ovat lähes poikkeuksetta vain espanjaksi. Etelä-Amerikassa on hyvin vaikeaa matkustaa osaamatta espanjaa, sillä mitään ei silloin ymmärrä ilman Googlen kökköjä käännöksiä. Täällä puistossa onneksi oli mahdollista ottaa myös englanninkielinen opaskierros. Puistossa pystyi myös kokeilla virtuaalitodellisuuslaseja lisämaksusta, mutta toteutus oli hieman huonolaatuinen.

Parque Cretácico

Parque Cretácico

Parque Cretácico

Parque Cretácico

Parque Cretácico

Parque Cretácico

Parque Cretácico

Parque Cretácico

Parque Cretácico

Parque Cretácico

Parque Cretácico

Parque Cretácico

Parque Cretácico

Parque Cretácico

Koko kahden ja puolen viikon ajan kaupungissa kuului ja näkyi päivittäin useita paraateja ja soittimilla myös harjoiteltiin ahkerasti milloin missäkin. Suurin juhla oli 25. päivä toukokuuta, kun kaupunki juhli 214. vuosipäiväänsä. Pian vuosipäivän jälkeen oli aika heittää hyvästit Sucrelle matkan jatkueessa Santa Cruziin. Samuel lähti hieman aikaisemmin Samaipataan, joka on muutaman tunnin bussimatkan päässä Santa Cruzista. 

Sucren vuosipäivä

Sucre

P.s. Vikana kuvana on sukellusvene-kaakao. Suklaa upotetaan kuumaan maitoon ja tuloksena on hyvin herkullinen kaakao!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Perun bussivarkaus, viisumiongelmia ja vaellus korkealla Andien vuoristossa

11 päivää omatoimimatkailua Galápagossaarilla

Machu Picchu - yksi maailman seitsemästä ihmeestä