Vierailu Banderalóssa






Buenos Airesista köröttelimme bussilla keskelle Argentiinan tasankoja pieneen kylään nimeltä Banderaló. Miten me sinne päädyimme? Sonja ja Joel tapasivat Uudessa-Seelannissa ollessaan argentiinalaisen poppoon, joita matkasimme siis pikkukylään tapaamaan. Vietimme siellä reilun viikon tutustuen paikalliseen elämänmenoon ja siestan syvimpään olemukseen. Lähes kaikki paikat siis suljetaan päivisin alkaen klo 12-14 ja avataan paikasta riippuen klo 16-18 välillä uudelleen. Tyypillinen argentiinalainen siis sulkee kauppansa ja tekee lounasta, jonka jälkeen on aika huilata muutama tunti ja antaa ruoan laskeutua. Ruokavalio on hyvin lihapainotteinen, joten siestan merkitys on hyvin ymmärrettävä. Lisäksi kesäisin lämpötilat nousevat päivisin yli 40 asteeseen, joten tämäkin selittänee siestan tarpeen. Olimme Banderalóssa huhtikuussa, joka on jo syksyn puolella ja lämpötilat olivat miellyttäviä. 

Meidät kutsuttiin vierailemaan Banderalón koululle ja tapasimme yhteensä neljä luokkaa oppilaita sekä englanninkielisen ryhmän, joka oli tarkoitettu oppilaille, jotka halusivat maksullista lisäopetusta englannin kielessä. Kylän alakoulu opiskelee aamupäivisin ja siestan jälkeen yläkoulu aloittaa opiskelut. Englanninkielinen ryhmä opiskelee aamupäivisin parina päivänä viikossa. Oppilaat halusivat kysellä meiltä Suomesta ja matkustelusta, lisäksi lempijalkapalloilijat ja joukkueet tentattiin joka luokassa erikseen. Messi oli turvallinen vastaus ja ensi kerralla täytynee perehtyä joukkueisiin hieman tarkemmin... Oppilaat olivat kiinnostuneita urheilusta ja kaikki pelasivat jotain lajia. Pääasiassa oppilaat eivät uskaltaneet puhua englantia, mutta muutama rohkea oppilas sekä englanninkielen opettaja toimivat tulkkina. Myöskään opettajat eivät puhuneet englantia. Etelä-Amerikassa pärjää espanjan kielellä lähes kaikkialla, sarjat ja elokuvat ovat hyvin pitkälle espanjaksi dubattuja, joten motivaatiota englannin opiskeluun voi olla hankala löytää. Joka tapauksessa oli ihana päästä vierailemaan koululla! Osa nuorista halusi myös seurata matkaamme, joten saimme muutamia kymmeniä uusia Instagram-seuraajia :D

Ystäviemme mukaan viime kesä (eli joulu-helmikuu) oli hyvin vähäsateinen, joten moni sato epäonnistui. Argentiinan talous on myös kuralla johtuen yli 100% vuosittaisesta inflaatiosta, joten jopa 40% argentiinalaisista elää tällä hetkellä köyhyydessä. Tilanne ei ole paranemassa lähiaikoina, joten moni etsii työtä muualta. Onpa maa jonkun onnellisuusmittarin mukaan jopa maailman onnettomin, kun Suomi oli samalla mittarilla onnellisinta kansaa. Vierailemamme koulun englanninopettajan mukaan köyhyys alkaa näkyä oppilaissa. Hän kertoi, että parin viimeisen vuoden aikana koulun oppilaista osalla ei ole ollut lounasta mukana koulussa perheiden huonosta taloustilanteesta johtuen, joten valtion tukemana koulu on alkanut tarjota näille oppilaille syömistä ja juomista koulupäivisin.

Koko maan talouskuvio on vähintäänkin hämärä, sillä virallisella valuutalla, Argentiinan pesolla, on kaksi eri kurssia. Virallinen kurssi on noin puolet huonompi kuin epävirallinen kurssi, jota kutsutaan nimellä Blue Dollar. Viime kuukausina valtio on yrittänyt kaventaa valuutan hintaeroa ja kortilla maksettaessa kurssi olikin lähellä Blue Dollarin arvoa. Automaatilta nostettaessa kurssi oli edelleen surkea, mutta itse saimme parhaalla kurssilla rahaa ulos lähettämällä itsellemme Western Union -pankkiin rahaa.











Vierailumme aikana pääsimme maistelemaan argentiinalaisia herkkuja ja grillattiin paljon. Paikallista grilliateriaa kutsutaan asadoksi ja se sisältää esimerkiksi erilaisia lihoja, makkaraa ja sisäelimiä, jotka nautitaan useimmiten salaatin kera. Kävimme myös grillaamassa yhden ystävämme serkun maatilalla, joka oli viihtyisä ja eukalyptuspuiden ympäröimä. Ihmiset ovat ystävällisiä ja erittäin vieraanvaraisia, esimerkiksi yksi koulun opettaja kävi tuomassa illalla Sonjalle leipomiaan pikkuleipiä.

















Yllä sekalaisia kuvia vierailumme ajalta, kun mm. juhlimme Joanan syntymäpäiviä, teimme karjalanpaistia (laakerinlehdet saatiin hakea suoraan takapihalta!) sekä perunarieskoja ja kävimme viimeisenä iltana katsomassa Martínin jalkapallopeliä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Perun bussivarkaus, viisumiongelmia ja vaellus korkealla Andien vuoristossa

11 päivää omatoimimatkailua Galápagossaarilla

Machu Picchu - yksi maailman seitsemästä ihmeestä