Loukussa paratiisissa

Täällä sitä ollaan keskellä Tyyntä valtamerta pienellä paratiisisaarella nimeltään Uoleva. Kyseinen saari siis kuuluu Ha'apain saariryhmään Tongalla, jonne päädyttiin paikallislautan mukana Vava'ulta yksi kaunis perjantai-aamu. Oltiin kuultu paljon hyvää Uolevan saaresta, joten meidän oli siis päästävä sinne hinnalla millä hyvänsä. Otimme etukäteen netissä yhteyttä saarella majapaikkaa pitävään Taiana´s resortiin, mutta jostain kumman syystä he eivät vastanneet enää ollenkaan viesteihimme saavuttuamme Ha'apaille. Löysimme kuitenkin saarelta turisti-infon, joka pirautti paikan omistajalle (mikään netistä löytämämme puhelinnumero majapaikkaan ei toiminut) ja sovimme heidän kanssaan venekyydin seuraavalle aamulle. Näin myös tapahtui ja veneen rantautuessa Uolevalle emme voineet uskoa silmiämme; loputtomasti autiota hiekkarantaa, kirkasta merivettä turkoosin ja sinisen eri sävyissä sekä tuulessa huojuvia palmupuita. "Tämä on todellakin paratiisi" taisi olla molempien ensimmäinen ajatus veneestä rantahietikkoon laskeutuessamme. Majapaikan omistajat ottivat meidät hymyillen vastaan ja paikalla pysyvästi asusteleva amerikkalainen taiteilija-herrasmies lähti esittelemään meille paikkoja. Pian selvisi, että majapaikan koko poppoo taiteilijaa lukuunottamatta lähtee pääsaarelle äitienpäivää viettämään, joten jäisimme keskenämme saarelle. Tämähän ei meitä haitannut, sillä olimme varanneet mukaan ruokaa ja olimme tulleet saarelle pääasiassa lekottelemaan. Keskustelimme paikan omistajan Kalafin kanssa hetken ja hän lupasi ottaa selvää lautta-aikatauluista ollessaan pääsaarella, sillä me emme olleet yrityksistä huolimatta saaneet selkeää vastausta. Tuon hetkisen tiedon valossa sovimme, että mikäli tiistaina ei mene lauttaa, meidän on lähdettävä maanantai-aamun lautalla. Kerroimme hänelle, että meillä on torstaina lento Vietnamiin, joten meidän tulee olla hyvissä ajoin ennen tätä Tongatapulla (koska Tongalla mikään aikataulu ei koskaan ole varma) keritäksemme lennolle. Tässä vaiheessa olimme vielä luottavaisin mielin ja uskoimme aikataulujen selviävän ennen maanantaita. Kalafi lupasi joka tapauksessa palata joko sunnuntai-iltana tai viimeistään maanantai-aamuna. Hymy korvasta korvaan heilutimme etääntyvälle moottoriveneelle hyvästiksi ja suuntasimme ensimmäisenä ripustamaan riippumaton palmujen väliin.

Pahamaineinen maanantai saapui liian pian ja liian hiljaisena. Kello oli jo pitkästi yli puolen päivän emmekä olleet kuulleet mitään isäntäväestä ja edellisellä viikolla lauttatoimistosta saamiemme tietojemme mukaan lautan olisi pitänyt lähteä jo aamulla klo 11 Ha'apailta kohti Tongatapua. Pommitimme puhelimitse lauttatoimistoa, mutta linja oli vuoroin varattu ja vuoroin kiinni. Vihdoin ja viimein iltapäivällä saimme puhelimitse Kalafin tyttären kiinni ja häneltä tiedon, että lautta ei lähde tänään vaan mahdollisesti torstaina. Jaiks. Lento Tongatapulle olisi siis viimeinen vaihtoehto keretä ajoissa pääsaarelle, mutta paikallinen lentoyhtiö ei valitettavasti ole kovin hyvässä huudossa niin aikataulujensa kuin turvallisuutensakaan puolesta. Tässä vaiheessa puheaika loppui paikallisesta sim-kortista ja vietimme loppupäivän kynsiä syöden ja odotellen kuumeisesti Kalafia palaavaksi saarelle. Puhdas vesi (juomavettä lukuunottamatta) loppui jo sunnuntai-aamuna ja viimeiset eväämme söimme tämän pahamaineisen maanantain aamuna. Katastrofiajattelu valtasi mielen, mutta eipä siinä muu auttanut kuin virittää aivot kuuluisaan Tongan aikaan, odotella ja toivoa parasta. 

Auringonlaskun aikaan kuulimme etäältä moottoriveneen putputuksen ja ryntäsimme rantaan heilumaan kuin olisimme haaksirikkoutuneet autiolle saarelle vuosikausia sitten. Kalafi saapui hymyillen ja kertoi veneensä menneen rikki. Vene, jolla hän saapui, jatkoi matkaansa saaren toiselle puolelle. Kysyimme, josko pääsisimme jollain keinolla Ha'apain pääsaarelle Lifukalle, jotta pääsisimme varaamaan lennot huomiseksi heti aamuksi. Hetken keskustelun jälkeen selvisi, että Kalafilla ei ollut mitään hajua mihin meidän olisi pitänyt matkustaa lautalla tuona kyseisenä päivänä ja miksi meillä alkoi olla kiire. Oli kuin saapumispäivämme keskustelua ei olisi koskaan käytykään. No, Kalafi sai venekyydin järjestettyä pimeän laskeuduttua ja me pääsimme onneksi seuraavana päivänä lentokoneella pääsaarelle (ei mikään itsestäänselvyys kuten tulikin aikaisemmin mainittua) ja lento lähti jopa tunnin etuajassa. Lentoliput kirjoitettiin käsin, mitään matkatavaroita ei läpivalaistu ennen koneeseen nakkaamista ja lippuumme kirjoitettiin "international flight on Thursday". Hyvin tongamaista touhua siis kaikin puolin.

Uolevan saari näistä vastoinkäymisistä huolimatta ansaitsee silti paratiisisaaren tittelin. Mikäs sen ihanampaa kuin kuunnella aaltojen pauhunaa, palmuista tippuvien kookospähkinöiden tömähdyksiä ja lehvien kahinaa tuulessa. Riippumatto on helppo ripustaa palmupuiden väliin ja siinä on ihanaa lukea kirjaa tai vain olla - kunnes huomaat yllä roikkuvien kookospähkinöiden olevan epäilyttävän valmiita tippumaan seuraavan tuulenpuuskan aikana suoraan kupoliisi - ja päätät seuraavaksi ripustaa riippumaton kauas kookospalmuista, mutta olet liian laiska suorittamaan kyseistä operaatiota ja tuijotat epäilevästi kookospähkinöitä ylläsi loppupäivän.

Ai niin - Uoleva tarkoittaa suomennettuna "odota hetki". Mistähän mahtaa johtua...? 😂