Kuulumisia Wellingtonista

Terveisiä Lower Huttista, Wellingtonista! Ei ollakaan pitkään aikaan postattu mitään blogiin, sillä aika on vierähtänyt hurjan nopeasti aluksi töihin totutellessa ja sittemmin arjen ihmeellisessä maailmassa. Ei sillä, että oltaisiin mitään sen erikoisempaa puuhailtu, mutta päivät ja viikot ovat vain kuluneet kuin huomaamatta. Asutaan tällä hetkellä pienessä kolmiossa, joka jaetaan meidän kahden korealaisen kämppiksen kanssa. Meillä on molemmilla päivätyö, mutta valitettavasti yhteisiä vapaapäiviä ei ole ollut sillä toisen työt painottuvat viikonloppuun. Meidän kämppikset taas työskentelee pääosin iltaisin, joten pieni asunto ei vielä ole käynyt liian ahtaiksi. Kutsutaankin meidän huonetta ei-niin-leikkimielisesti koirankopiksi, sillä juuri paljon koirankoppia suurempi se ei olekaan. Eipä sitä tavaraakaan ole matkustellessa kertynyt, joten kyllähän tänne koppiin yksi kerrossänky (kyllä, kuulit oikein: kerrossänky) ja kaksi rähjääntynyttä rinkkaa omistajineen mahtuu. 

Täällä Uudessa-Seelannissa kevät on jo pitkällä, mutta kylmiä ja sateisia päiviä on mahtunut joukkoon. Välillä taas on saatu nauttia lähes kahdenkymmenen asteen päivistä, jolloin aurinko porottaa armottomana taivaalta. Täytyykin kaivaa rinkan pohjalta kesävaatteet esille, joita onkin viimeksi käytetty Kuala Lumpurin 34 asteen helteissä. Kevät on täällä Wellingtonissa kaunista aikaa; kukat ja puut kukkivat kaikissa eri väreissään levittäen ihania tuoksuja ympärilleen. Omituista ajatella täällä kevään keskellä, että Suomessa päivät lyhenevät lyhenemistään ja talvi on jo tuloillaan. Aikaerokin on kasvanut jo 11 tuntiin, sillä täällä siirryttiin jo joku aika sitten kesäaikaan ja Suomessa hetki sitten talviaikaan. Arki ja elämä on silti samanlaista Suomessa ja täällä, erilainen ympäristö tietenkin luo siihen jossain määrin eroja. Erot työkulttuurissa ovat aika pieniä verrattuna Suomeen, ainakin meidän tähänastisten kokemusten perusteella. Kuitenkin esimerkiksi epämääräiset poissaolot töistä ovat täällä yleisempiä kuin Suomessa, mutta toisaalta työilmapiiri on rennompi kuin mihin ollaan Suomessa totuttu. Paljon small talkia ja välillä jopa suoranaista laiskottelua. Epäkohtia mielestämme ovat muun muassa pieni (minimi)palkka verrattuna asumis- ja elinkustannuksiin, ylityö- ja pyhäkorvausten puuttuminen sekä työntekijöiden oikeudet. Näistä varmasti tullaan puhumaan enemmänkin tulevissa postauksissa, toivottavasti hieman selkeämmin kuin nyt vain aihetta sivutessamme.

Tästä postauksesta tulikin aikamoinen sillisalaatti, mutta näin tällä kertaa. Kirjoituksen lomassa vilisevät pötkylät ikuistettiin kameraan eräänä sateisena ja talvisena päivänä saapuessamme ensimmäistä kertaa Wellingtoniin. Paikka sijaitsee parin tunnin ajomatkan päässä pääkaupungista Cape Palliserissa, joka on tunnettu viimeisessä kuvassakin näkyvästä majakastaan sekä suuresta hyljepopulaatiosta, joka asustelee talvisin pohjoissaaren etelärannikolla. Tarkkasilmäinen voi bongata uhanalaisen pingviinilajinkin kyseisellä paikalla, mutta me ei niitä valitettavasti nähty. Majakassa käyntikin jäi seuraavaan kertaan, kun ei jaksettu lähteä vesisateella sinne kiipeämään. Meidän kämppikset kyllä kävi tuolla majakalla pari viikkoa sitten kelin ollessa upea ja näyttivät kuvia hienosta näköalasta. Me oltiin kyllä tyytyväisiä vain noiden suloisten hylkeiden ihasteluun, mutta haluttaisiin käydä tuolla vielä uudelleen paremmalla kelillä. Joskos sinne majakkaankin asti pääsisi kiipeämään.