Kuinka paljon maksaa kaksi kuukautta Indonesiassa?


Vihdoin ja viimein koottiin yhteen kulutetut rupiat Indonesiassa vietetyn kahden kuukauden ajalta. Alla oleva summa sisältää kaiken kulutetun rahan majoituksista lauttalippuihin mukaanlukien vaihtokursseissa ja automaattinostoissa hävittyihin palvelu- sekä siirtomaksuihin. Yhteensä kahden kuukauden (57 vrk) aikana rahaa kului 1857,43€ eli 928,72€ per henkilö. Summa sisältää myös lentoliput Malesian Kuala Lumpuriin sekä liittymismaksun workaway-vapaaehtoissivustolle. Päivittäiseksi kulutukseksi muodostui siis 16,30€/hlö. Ilman lentolippuja summa on 15,20€/hlö/vrk. Sairastumiskuluja Indonesiassa kertyi yhden lääkärireissun eli 145 euron verran, mutta ne saatiin matkavakuutuksesta takaisin eikä summaa siis lisätty budjettiin. 





Yllämainitun päiväsumman olisi helposti saanut vielä alle 15:sta euroon, sillä herkuttelimme lähes päivittäin (markettien jäätelö on halpaa ja samalla saa nauttia ilmastoinnista) ja välillä söimme perussafkaa kalliimpaa ruokaa. Toisaalta taas kustannuksia laskevia seikkoja olivat pitkään samassa paikassa elely, edullisen ruoan suosiminen, halvimman majapaikan etsiminen ja hinnan tinkaaminen sekä matkustusvaihtoehtojen selvittäminen etukäteen. Ainakin Balilla ja Lombokilla julkinen liikenne lauttoja lukuunottamatta on täysin olematonta, joten siirtymisiä paikasta toiseen tulee valmistella etukäteen. Budjettimatkaajana ei ole mukavaa päätyä maksamaan riistohintaa esimerkiksi Balin liittoutuneen taksimafian kuljetuksesta. Hinnoista saa tapella välillä tosissaan ja vaikka tietäisitkin tuotteen tai palvelun oikean hinnan, siihen ei millään meinata suostua valkoisen ihonvärin vuoksi. Kuitenkin meidän kokemusten perusteella Indonesia on kokonaisuudessaan edullinen maa, jossa pystyy elämään hyvinkin pienellä budjetilla. Tykästyimme etenkin Nusa Penidaan ja Lombokin Kutaan, joista molemmat olivat edullisia kohteita. 







Kaikki kuvat on otettu moottoripyörän selästä Lombokin Kutalta ja sen lähistöltä, joten kuvien laatu ei ole paras mahdollinen. Toivottavasti siitä huolimatta voidaan välittää tunnelmia ja maisemia maaseudun ja pienien kylien elämästä. Kiinnostaisiko Indonesia matkakohteena ja minkälaisella budjetilla? 😊

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Perun bussivarkaus, viisumiongelmia ja vaellus korkealla Andien vuoristossa

11 päivää omatoimimatkailua Galápagossaarilla

Machu Picchu - yksi maailman seitsemästä ihmeestä